lauantai 23. huhtikuuta 2011

Vauvan nuttu / Baby cardigan

Neule valmistui eilen aivan ajallaan, koska ristiäiset ovat vasta huomenna :) Tässä nuttu sukulaisvauvalle.

Lanka: Sandness Lanett väri 4622, Merletto
Langan menekki: 115g
Ohje: Moda 1/2011 malli 35 Vauvan nuttu, myssy, housut ja tossut
Puikot: ohjeen mukaan 2,5 ja 3
Koko: Keskimmäinen eli 6 kk.
Napit: Merletto
Ravelryssä

Nuttu tehdään alhaalta ylös ja hihat liitetään mukaan kaarrokkeeseen, jolloin koko paita tulee yhtenä kappaleena. Lankaa oli alunperin kaksi kerää ja sehän loppui kesken kaarrokkeessa. Merletossa oli vielä onneksi samaa värierää ja sain kolmannen kerän. Neuloin hihat magic loopilla yhtäaikaa. Nappilistoja varten poimin 60 silmukkaa. Tämä oli ainoa asia, jota ei muuten selkeässä ohjeessa neuvottu. Kaarrokkeen kavennuksia sai kyllä hieman laskea. Ainakin tällä langalla kastelu ja pingotus ennen päärmevarojen ompelua auttoi neuleen suoristumisessa. Pingotin koko nutun kerran ennen helman, hihojen ja kauluksen ompelua, neuloin nappilistat ja pingotin ne erikseen ennen ompelua. Ohjeen mukaan tulee 3-4 kpl nappeja raitaneuleen kohdalle, mutta mä laitoin 5 kpl koko nappikaistaleelle.



This baby cardigan was finished on time yesterday since the christening is tomorrow :)

Yarn: Sandess Lanett color 4622 from Merletto.
Yardage: 115g
Pattern: Finnish knitting magazine Moda 1/2011 model 35
Needles: according to pattern 2,5 mm and 3,0 mm
Size: middle size for 6 months
Buttons: From Merletto
In Ravelry

The cardigan is worked bottom up and sleeves are attached to the yoke so that the cardigan is in one piece. I had originally two skeins and run out of yarn in the yoke. Luckily there was still skeins from same batch in Merletto so I got the third one. I knitted the sleeves together with magic loop. For button bands I picked up 60 stitches, which was the only thing not mentioned in the pattern. Counting yoke decreases caused some extra work. Blocking the cardigan before sewing the hems helped with this yarn. I blocked the cardigan once before sewing the hem, collar and sleeves and then knitted button bands. I blocked the button bands also separately before sewing them. According to pattern there was 3-4 buttons on the upper part only, but I put 5 buttons along the whole button band.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti